Yleistä alasta

Kuluneena vuonna

Kulunut vuosi on jälleen ollut raskas Pohjois-Euroopan merenkululle. Tämä on tietysti näkynyt myös meillä laivameklareilla. Meillä on ollut huomattavasti vähemmän puheluita, joinakin päivinä ei yhtään, sekä vähemmän sähköpostia. Pahimpina vuosina 2007-08 kolme puhelinlinjaa oli joskus kokoajan varattu ja kotisivulla oli 3500 kävijää joka päivä. Nykyään olemme tyytyväisiä puoleen siitä lukemasta. Näemme isoja eroja nykyisillä ja 4-5 vuoden takaisilla asiakkailla. Enemmistö ostajista tänään on ammattitaitoisia ja tietävät mihin on ryhtymässä. Ennen saattoi olla väkeä ilman mitään käsitystä merenkulusta ja halusi alalle vain rahan takia. Ne ostajat ovat ymmärrettävistä syistä poissa nykyään. Toinen ero on rahoitustilanne. Nykyään on erityisen vaikeaa saada rahoitus laivalle ja jotkut pankit kieltäytyvät lainaamasta tarkoitukseen, riippumatta siitä miten hyvä sopimus varustaja voi saada ostoon ja työhön. Tästä johtuen, vaikka meklari löytää innokkaat ostajat ja myyjät, on kauppa usein vaikea toteuttaa. Ostaja saa usein myöntävän vastauksen pankilta neuvottelujen alussa mutta täydellisen kieltävän kun asia lähetetään eteenpän.

Sensijaan rahan päällä istuvat ovat liikkeellä. Melkein uudet, suhteellisen hyväkuntoiset alukset vaihtaa omistajaa suhteellisen alhaiseen hintaan verrattuna uudisrakenuksiin. Vanhempi tonnisto on vieläkin myyntikelvoton. Uskomme että tulevat vuodet tulevat olemaan merenkululle hyvin raskaita useampine konkursseineen. Joillakin sektoreilla on havaittu massatuotettuja uudisrakennuksia kyseenalaisella laadulla eikä markkinoilla ei ole työtä näille aluksille. Meillä on myös vaikea nähdä että nämä olisivat kasvavia sektoreita ajatellen ekonomien tulevaisuuden analyysejä. Mitkä merenkulun alat tämä koskee on useimpien tiedossa emmekä aio nimetä Musta-Pekan kanssa istuvia tässä yhteydessä. Meidän nähdäksemme hinaajilla alkaa olla tietty kysyntä, ja että ostajat eivät ole niin kiinnostuneita turkkilaisista ja kiinalaisista uudisrakennuksista jotka ovat tulvineet markkinoille, vaan ostavat mielummin vähän vanhempia, eurooppalaista alkuperää olevia aluksia. Partioveneet ovat edelleen kysyttyjä Afrikassa. Markkina Itä-Afrikassa on hiljentynyt hiukan mutta kompensoitunut lisääntyneellä kysynnällä Länsi-Afrikassa. Afrikka on kasvava markkina-alue useimmille alustyypeille, kuten myös Etelä-Amerikka. Brasilia toimii tällä hetkellä veturina Etelä-Amerikan markkinoilla.

Omasta puolestamme meillä oli vuoden 2008 huipun jälkeen tappiollinen tulos 2009 ja sen jälkeen on liikevaihto hitaasti kasvanut joka vuosi. Vuonna 2012 välitimme vain 41 alusta ja työvenettä. Se on pienin luku sitten aloitimme tilastoinnin. Parhaimpana vuonna välitimme yli 100. Toki rahassa laskettu liikevaihto on kasvanut. Myydyt alukset menivät mm. Kameruniin, Nigeriaan, Djiboutiin, Irlantiin, Ruotsiin, Englantiin, Guernsneyyn, Tanskaan, Belgiaan, Norjaan, Islantiin, Maltaan, Kongoon sekä 11 Ruotsiin. Tulemme jatkamaan agressiivisia sijoituksia ja olemme vuodenvaihteessa palkanneet yhden henkilön aikomuksena palvella paremmin meklareina. Näemme että ala on erittäin koservatiivinen ja tulee pakon edessä uudistumaan seuraavan viiden vuoden aikana, ikäänkun pakotettu sukupolvenvaihdos. Afrikkalaiset ja Etelä-Amerikkalaiset ostajat eivät tänään usein edes tiedä laivameklarin ammatin olemassaolosta. Ne seuraavat Internetiä tai laivoja. Valtaosa vakavasti otettavisa S&P-meklareista pitää kotisivua jossa jossa ne esittelevät vain itsensä, eikä aluksia. Samoin enemmistö "internet-meklareista" ei ole vakavasti otettavia eikä esittele itseään kotisivulla. Tämä koska ne eivät ole oikeita meklareita eikä tunne lainkaan aluksia.

Toivomme että voimme tulevina vuosina laajan ammattitaidon, laivatietämyksen, verkostojen, lisääntyvän ilmoittelun ja uusien sosiaalisiin medioihin ja Internetiin liittyvien ideoiden avulla moninkertaistaa myytyjen alusten lukumäärän ja meidän liikevaihdon. Olemme palkanneet yhden henkilön, Alexander Graffin, joka tulee pääasiassa työskentelemään kotisivujen ja lehti-ilmoitusten parissa. Lisäksi olemme alkaneet kääntämään kotisivumme suomeksi, turkiksi, espanjaksi ja ranskaksi. Emme mielellämme halua käyttää nettipohjaisia kääntäjiä koska ne ei toimi niin hyvin ammattisanaston kanssa. Etsimme ihmisiä joilla on hyvä tuntemus merenkulun sanastosta ja jotka voivat kääntää venäjän, kreikan, saksan ja mahdollisesti monelle muulle kielelle merenkulussa. Emme usko saavamme niin paljon rahaa sillä, mutta haluamme antaa ostajalle ja myyjälle hyvän tuotteen ja olla edelläkävijä alalla paremmilla arvioilla ja markkina-analyyseillä. Toisinsanoen "Pitäkää kiinni, nyt painetaan kaasua."

2013-01-15


Haluatko saada kuvia ja tietoa kaikkien muiden edessä? Lähetämme sinulle viestin, jossa on linkki aiheeseen, ja näet tiedot päivitettäessä tiedostoihimme ennen kuin alus julkaistaan verkkosivustossamme, valokuvissa ja sertifikaateissa.
Syötä sähköpostiosoitteesi alla. Lisää myös info@shipsforsale.com osoitekirjaasi.
Lähetämme vain lyhyitä tietoja uusimmasta aluksestamme, jonka tarjoamme myytäväksi määrittelemäsi osoitteeseen. Emme roskapostia, jolla on merkityksettömiä sähköposteja.